Lukijapalaute

 

“Kirja leanistä suomeksi. Omakohtaisen tarinan ja teorian yhdistäminen. Siinä tietohallintojohtajana työskentelevän Sari Torkkolan kirjoittaman Lean-kirjan menestysresepti. Lean-kirja on myyntimenestys, jota on kiitetty sekä avoimuudesta että konkreettisuudesta – ja draaman tajukin on hallussa.

”Sari Torkkola on taitava kirjoittaja, joka tuo vaikeana pidetyn aiheen eläväksi omakohtaisen tarinan kautta – kaikki on kohdallaan Sari Torkkolan kirjassa”, toteaa Alma Talent Pron sisältöpäällikkö Suvi Aalto.

Selkeät ohjeet! Viisas teorian annostelu! Toimiva opas!

Lämpimät onnittelut!”
Vuoden bisneskirja -palkinto Alma Talentum Pro, 29.9.2016

 

“Vihdoinkin on saatu suomenkielinen opus leanin soveltamisesta asiantuntijaorganisaatioon. Tätä on kaivattu ja Sari Torkkolan
Lean asiantuntijatyön johtamisessa lunastaa odotukset erinomaisesti.”
Kauppalehti, Eeva Pesonen, kirja-arvostelu 20.1.2016

“Sari Torkkola vie lukijansa lean-matkalle, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. Jopa matematiikan tunnilla viihtymättömän tekee mieli avata laskin ja testata tunnuslukukaavoja. Se on jo jotain se. Inhimillinen kehittämisote yhdistettynä insinöörimäiseen tuloksentekoon on vastaansanomaton yhdistelmä.”
Hanna Salminen, viestinnän valmentaja ja coach, Fakta-lehden kirja-arvostelu 11.3.2016

Kustantajat julkaisevat usein kotimaisia bisneskirjoja, joista ei löydy yhtään omaperäistä ajatusta. Onneksi joukosta löytyy helmiä, joiden arvo on ostohintaan verrattuna monituhatkertainen.”
Jari Parantainen, tuotteistaja, kirjailija ja yrittäjä, Noste Oy, Blogi-kirjoitus: Kannattiko ostaa suomalaisia bisneskirjoja? 8.8.2016

“Tässä ehdoton kirja jokaisen Lean -johtajan alkuvuoden lukulistalle! Kiitokset Sari Torkkola erinomaisen selkeän ja helppotajuisen Lean -kirjan kirjoittamisesta ja erityiskiitos omakohtaisen kokemuksen jakamisesta lukijoiden kanssa.”
Riikka Tanner, Development Manager, Fujitsu Finland Oy

“Kirja helpottaa huomattavasti asiantuntijatyön LEAN-kulttuurin rakentamista. Tämähän on oikea Sudenpentujenkäsikirja Asiantuntijatyön LEANiin!”
Jyri Niveri, osastopäällikkö, Patria Aviation Oy

“Kirja on todella hyvä perusteos Leanin käytöstä asiantuntijatyön johtamisessa. Uskon, että jos Leanin peruskäsitteet ovat tutut, tämän kirjan avulla voi oikeasti lähteä kehittämään omaa organisaatiotaan. Siinä on hyvin yhdistetty tarina, teoria ja käytännön työkalut. Tilasin kirjoja heti 4 kpl omalle ydinryhmälleni, jonka kanssa olemme lähteneet kehittämään omaa toimintaamme Leanimmaksi tammikuun alusta. Kirjaa ei voi vain “lukaista läpi ja siirtyä seuraavaan kirjaan”, vaan se on nyt meidän käsikirjamme, jonka oppeihin palaamme lähes jokaisessa tapaamisessamme. Luulen, että kirjasta kehittyy vielä kassikko omalla alueellaan.”
Martti Kyllönen, IT päällikkö, Tuotantotekniset palvelut, Yleisradio

”Suosittelen kirjaa esimerkiksi diplomi-insinööri-opiskelijoille kuvauksena johtajan työstä ja leanin soveltamisesta todellisessa ympäristössä.”
Sari Mäenpää, D.Sc. (Tech.), Tampere University of Technology

“Terveydenhuollossa on nyt kova Lean-buumi. Tämän kirjan ansiosta seuraan tilannetta tietoisempana, mistä oikeastaan on kysymys.”
Pirjo Mikkola, vt. ylilääkäri Työterveyspalvelu Viisari

“Kirjassa Torkkola valaisee paitsi konkreettisten työkalujen käyttöönottoa asiantuntijaympäristössä, myös sitä, mitä tapahtuu asiantuntijayhteisön johtamisen näkökulmasta, kun toimintakulttuuria aletaan muuttaa systemaattisesti. Kirja valaa meille asiantuntijoiden johtajille uskoa siihen, että työyhteisöä kuuntelemalla ja sinnikkyydellä päästään tässäkin eteenpäin.”
Heli Harrikari, Director of language center, Tampere University of Technology

“Loistava kooste huikean hyviä työkaluja, arjen kiinnostavia johtamistilanteita, inhimillinen ja realistinen muutosjohtamisen kirja.”
Kristiina Aaltonen, business coach, Wavecon Oy

“Sari Torkkolan kirja avaa erinomaisesti lean-työkalujen käyttömahdollisuuksia asiantuntijatyössä. Mielestäni kirja soveltuu sellaisenaan myös teollisuuden käyttöön, kysymyshän on asioiden tai tavaroiden virtauksesta ja ihmisten johtamisesta. Jos on tutustunut teokseen Tätä On Lean (Modig & Åhlström 2013), voi huomata, että Torkkolan kirjan opit ovat tälle teokselle luontevaa jatkumoa. Suosittelen lämpimästi kaikille lean-ajattelusta kiinnostuneille toimialasta riippumatta!”
Jyrki Koukkari, toimitusjohtaja, Sunprofile Oy


 

Haluatko olla mukana jakamassa ajatuksia ja tietoa?

Rekisteröidy kirjan postituslistalle: KLIKKAA TÄSTÄ.

 

SARI TORKKOLA